Sunday, 05 April 2020
Ulkomaat PDF Print E-mail
Written by Administrator   
Monday, 11 August 2008 04:22

 

Resurrection of Crucified Churches

During the past decades one of the most significant accomplishments in the Orthodox World has been the material and spiritual reconstruction of those Churches which have lived under the communist oppression.  After the collapse of socialist regimes these Churches have experienced a kind of rebirth and resurrection.

In many traditionally Orthodox countries there has began a new period of life.  Countless number of ruined churches and monasteries has been renovated and new ones built.  At the same time worship life, instruction of religion, charitable work and theological education have been strengthened and renewed.  This way the Church has become a powerful source of inspiration and spiritual renewal in the life of the nations and societies.

For example, in the Russian Orthodox Church at the time of the millennium celebration in 1988 there were only 18 monasteries and five theological schools.  Today there are more than 600 monasteries and more than hundred theological schools.  As well there has been a radical increase in the number of parishes, priests and other servants of the Church.

The most astonishing process has taken place in the Albanian Orthodox Church.  During the communist period the practice of religion was strictly forbidden and the Church experienced severe persecution.  Great number of priests were executed and the last primate of the Church was sent to work in the mining industry. Albania was declared to be the first fully atheistic state in the world.  Officially the Orthodox Church did not exist any more.

After the collapse of the communist system in the 1990¬īties religious life was gradually reviving and reconstruction of the Church structures began.¬† Despite of many difficulties the material and spiritual reconstruction of the Orthodox Church was advanced in an astonishingly short period.¬† This work was done under the leadership of bishop Anastasios, a former professor of theology at the University of Athens, who in 1992 was appointed as Archbishop of Tirana and All Albania.¬† Today there are approximately 160.00 members, nearly 200 church buildings and more than hundred priests in the independent Albanian Orthodox Church.

This way a crucified Church has experienced resurrection.  This has strengthened the faith in the message of resurrection, in the faith that by His death Christ has conquered the powers of death.  Exactly the faith in resurrection is the rock on which Christ has founded His Church.  He has promised that the gates of hell can not have victory over it.

Fr. Veikko Purmonen

Dean Emeritus of the Orthodox Parish of Helsinki

 

 

 

Pyhiinvaelluksella Tverin luostareissa ja karjalaiskylissä

¬†Hein√§kuun lopulla 2010 olin hengellisen√§ matkanjohtajana pyhiinvaelluksella, joka suuntautui Ven√§j√§ll√§ Tverin alueella sijaitseviin luostareihin ja karjalaisiin kyliin.¬† Tukikohtana matkallamme oli suomalaissyntyisen √Ąiti Julianan johtama Pyh√§n Katariinan luostari, josta k√§sin teimme tutustumismatkoja muihin luostareihin ja kirkkoihin sek√§ tverinkarjalaisiin kulttuurikohteisiin.

 

Edellisen kerran olin ollut vastaavanlaisella pyhiinvaelluksella vuonna 2003, jolloin saatoin nähdä, miten suurella antaumuksella Tverissä on omistauduttu sekä aineelliseen että henkiseen jälleenrakentamiseen.  Tuo jälleenrakennustyö jatkuu edelleen.  Eräät hankkeet ovat jo toteutuneet, joitakin suunnitelmia ei ole vielä onnistuttu viemään päätökseen.

 

Pyhän Katariinan luostarin pääkirkko kellotorneineen on jo remontoitu, joidenkin muiden rakennusten kunnostaminen on parhaillaan käynnissä.  Suunniteltua vanhainkotia ei varsinaisesti vielä ole saatu perustetuksi, mutta luostariin on otettu jo lukuisia vanhuksia, joiden hoidosta sisaret ovat sitoutuneet huolehtimaan.  Uusina työmuotoina on aloitettu pyhäkoulun pitäminen lapsille ja nelivuotisten teologisten kurssien järjestäminen aikuisille.

 

Igumenia Julianan taustasta johtuen luostarissa käy erityisen runsaasti suomalaisia pyhiinvaeltajia.  Juliana sanoo, että vastaisuudessakin heidät otetaan vastaan mielellään.  Heinolasta kotoisin oleva Juliana, alkuperäiseltä nimeltään Kirsi Ritoniemi, on liittynyt ortodoksiseen kirkkoon opiskellessaan kirkkoslaavia ja venäjää Moskovan yliopistossa.  Tuolloin hän omaksui ortodoksisen uskon, vihkiytyi myöhemmin nunnaksi ja tuli nimitetyksi luostarin johtajaksi.

 

Igumenia Juliana vakuuttaa, että jokainen, joka tulee luostariin murheiden painamana, saa sieltä hengellistä tukea ja rukouksellista apua.  Luostarin perustehtävä nimenomaan on rukous ja yhteinen jumalanpalvelus.  Sisaret uskovat, että niin kauan kuin on luostareita ja kirkkoja, niin kauan kuin rukoustulet palavat, Herra antaa uskovalle kansalle siunauksensa.

 

Käynti Orshan luostarissa

 

Pyh√§n Katariinan luostari on alkuaan ollut Tverin kaupungista parinkymmenen kilometrin p√§√§ss√§ sijaitsevan Kristuksen taivaaseen astumiselle pyhitetyn Orshan luostarin ‚ÄĚpodvorie‚ÄĚ eli edustusto.¬† Vasta vuonna 1996 hiippakunnan piispan, arkkipiispa Viktorin p√§√§t√∂ksell√§ edustustosta tuli itsen√§inen luostari, jonka johtajaksi Juliana nimitettiin.

 

Julianan johdolla vierailimme Orshan luostarissa ja sen lähettyvillä sijaitsevassa luostarin suojelijan pyhittäjä Savvatin kilvoitteluluolassa sekä sen yhteydessä olevalla pyhällä lähteellä, jossa saimme pyhitetyn veden välittämän siunauksen.  1300-luvulla perustettu alkuaan munkkiluostarina toiminut yhteisö muutettiin naisluostariksi 1900-luvun alkupuolella.

 

¬†Neuvostovallan aikana luostari oli suljettuna, mutta avattiin uudelleen vuonna 1992, jolloin Juliana nimitettiin igumeniaksi.¬† H√§nen johdollaan aloitettiin j√§lleenrakennusty√∂.¬† H√§nen siirrytty√§ Katariinan luostarin johtajaksi vuodesta 1996 alkaen j√§lleenrakennusty√∂t√§ on jatkanut uusi igumenia √Ąiti Eupraksia.

 

Vastavalmistuneen Kristuksen taivaaseen astumisen kirkon lisäksi luostarissa on kaksi tsasounaa, joista toinen on pyhitetty Johannes Kastajalle ja toinen Pyhälle Nikolaokselle.  Joen rannassa venelaiturin päädyssä sijaitseva Nikolaoksen tsasouna on venäläisen yksityishenkilön kustantama.  Sisaret kertoivat, että hän kävi usein luostarissa suurella veneellään, mutta valitteli, että veneen maihin vetäminen oli hankalaa.  Siksi hän pyysi lupaa laiturin ja sen päätyyn suunnitellun huvimajan rakentamiseen.  Igumenia antoi luvan, mutta ehdotti, että huvimajan sijaan rakennettaisiin tsasouna.  Tällä tavalla laiturirantaan saatiin suosituksi kastepaikaksi tullut Pyhän Nikolaoksen tsasouna.

 

Orshan luostari ylläpitää orpokotia ja tyttöjen koulua, jossa on noin 30 oppilasta.  He olivat päässeet etelään meren rannalle lomaa viettämään.  Vain yksi kaksivuotias tyttö sai jäädä luostariin.  Sisaret kertoivat, että tyttö osallistuu säännöllisesti jumalanpalveluksiin ja on jo oppinut kaikki liturgian laulut ulkomuistista laulamaan.

 

Edellä mainittujen luostareiden lisäksi pyhiinvaelluksemme kohteina olivat eräät Tverin kaupungin kirkot ja Kristuksen syntymälle pyhitetty naisluostari sekä noin 130 kilometrin päässä Tveristä sijaitseva Kashinin luostari, jonne nyt ensimmäistä kertaa otettiin vastaan suomalaisia pyhiinvaeltajia.  Aterian yhteydessä lauloimme nimipäivää viettäneelle igumenia Varvaralle monia armorikkaita vuosia ja aterian jälkeen kävimme vuosi sitten edesmenneen edellisen igumenian Stefanidan haudalla, jossa rukoilimme hänelle iankaikkista muistoa.

 

Luostarin johtajan velvollisuuksien lisäksi nykyisellä igumenialla Varvaralla on kuuliaisuustehtävänä kirkonkellojen soitto, jonka hän on oppinut igumenia Julianan ohjauksessa.  Hän antoi pyhiinvaeltajille näytteen soittotaidostaan.  Seuraavalla matkallaan pyhiinvaeltajat lupasivat tuoda hänelle lahjaksi kuulosuojaimet.

 

Tverinkarjalaisten vieraina

 

Pyhiinvaelluksemme kahtena viimeisen√§ p√§iv√§n√§ tutustuimme tverinkarjalaisten kirkolliseen el√§m√§√§n ja kulttuurikohteisiin.¬† Lihoslavlin kaupungissa k√§vimme karjalaisten historiaa ja kansanperinnett√§ esittelev√§ss√§ museossa ja vierailimme Vasilkin kyl√§ss√§ tverinkarjalaisen runoilijan Stanislav Tarasovin kodissa.¬† Pari vuotta sitten julkaistiin Tarasovin karjalan- ja ven√§j√§nkielinen runokokoelma ‚ÄĚOma randa‚ÄĚ, jonka sain h√§nelt√§ omistuskirjoituksella varustettuna.

 

Tarasovin runoteos kertoo paljon kokeneen karjalaisen kansanmiehen elämänfilosofiasta.  Kirjan esipuheessa Tverin yliopiston opettaja ilmaisee ilon siitä, että kansan keskellä on vielä ihmisiä, jotka vaikeuksista ja arkipäivän turhuuksista huolimatta ovat säilyttäneet sielun puhtauden ja kyvyn nähdä kauneutta ympärillään olevassa maailmassa, kyvyn arvostaa elämää kaikissa sen ilmiöissä ja kyvyn puhua niistä runouden kielellä.

 

Stanislav Tarasov kertoi meille omasta elämästään sekä sukunsa ja kotikylänsä vaiheista.  Hän esitteli myös hiljattain valmistuneen Pyhälle Nikolaokselle pyhitetyn tsasounan, johon arkkipiispa Leo oli kylässä vieraillessaan luvannut lahjoittaa kirkonkellot.  Niitä vielä odotellaan.

 

Pyhiinvaelluksemme hengelliseksi kohokohdaksi muodostui vierailu Kozlovon karjalaiskylässä, jonka kirjastossa pidetyssä tilaisuudessa musiikkiohjelman lomassa kerrottiin tverinkarjalaisten historiasta ja nykyisestä tilanteesta.  Tilaisuuden jälkeen matkalaiset majoitettiin karjalaisperheisiin, joissa oli tilaisuus saunomiseen ja saatiin nauttia perinteisestä vieraanvaraisuudesta.

 

Itselläni oli ilo majailla seurakunnan esimiehen, isä Dimitri Lihatsevin pappilassa.  Sekä isä Dimitri että hänen vaimonsa Maria ovat syntyneet ja kasvaneet Moskovassa, mutta he pyysivät päästä työhön maaseudulle, jossa lasten kasvatus sujuisi helpommin.  Heille on nyt siunautunut viisi

lasta, joiden opetuksesta Moskovan yliopistosta valmistunut maatuska Maria huolehtii.  Kylän koulussa käydään vain tentit suorittamassa.

 

Papin työstä isä Dimitrille ei makseta varsinaista säännöllistä palkkaa, joten perheen toimeentulo on ansaittava muulla tavalla.  Pääasiallinen tulonlähde on karjanhoito.  Tällä hetkellä pappilan navetassa on kymmenen lehmää.

 

Seuraavana aamuna, pyhiinvaelluksemme viimeisenä päivänä, kokoonnuttiin kylän vastavalmistuneeseen pappismarttyyri Aleksei Kozlovolaiselle pyhitettyyn kirkkoon rukouspalvelukseen.  Vuonna 2000 kanonisoitu pappismarttyyri Aleksei oli viimeinen neuvostovallan aikainen seurakunnan esimies.  Hän kärsi marttyyrikuoleman Stalinin toimeenpanemissa vainoissa vuonna 1937.  Sen jälkeen seurakunta oli lakkautettuna, kunnes neuvostovallan romahdettua seurakunnallinen työ voitiin käynnistää uudelleen. 

 

Rukouspalveluksen j√§lkeen pidettiin puheita ja vaihdettiin kuulumisia puolin ja toisin.¬† Is√§ Dimitri muisteli vierailuaan Helsingin seurakunnassa tverinkarjalaisten delegaation mukana vuonna 2006.¬† H√§n kertoi my√∂s pappismarttyyri Alekseista, jonka is√§ oli ven√§l√§inen ja √§iti tverinkarjalainen.¬† Niinp√§ jo lapsuudessaan Aleksei oppi karjalan kielen. ‚ÄĚH√§n on edelleen seurakunnan esimies, min√§ olen h√§nen edustajansa ja jatkan h√§nen ty√∂t√§√§n‚ÄĚ, totesi is√§ Dimitri.

 

Uskon, että tämä vierailu lujitti hengellistä yhteyttä suomalaisten ortodoksien ja Kozlovon seurakunnan välillä.  Voi vain toivoa, että yhteydenpito jatkuu ja vahvistuu entisestään.

 

Tverinkarjalaisten kulttuurifestivaali

 

Rukouspalveluksen jälkeen pyhiinvaellus jatkui Lihoslavlin kaupunkiin, jossa osallistuimme tverinkarjalaisten kansallisen kulttuuriautonomian hallinnon järjestämään karjalaiseen kulttuurifestivaaliin.  Juhlanäyttelyssä esiteltiin karjalaista käsityötaitoa ja muita kulttuuriperinteitä.  Itse juhlan ohjelmassa puheiden lomassa oli karjalaista perinnemusiikkia ja kansantansseja. 

 

Kaupungin suuri juhlasali oli ääriään myöten täynnä iloista ja värikkäästi pukeutunutta karjalaista väkeä.  Festivaaliin osallistui edustajia myös Venäjän Karjalasta ja mm. Marin tasavallasta.  Pyhiinvaeltajaryhmämme otettiin vastaan Suomen karjalaisten edustajina ja kutsuttiin festivaalin päätteeksi aluehallinnon päämiehen tarjoamalle juhla-aterialle.

 

Osallistuminen festivaaliin ja vierailut kulttuurikohteisiin vahvistivat uskoa karjalaisuuden valoisaan tulevaisuuteen.  Tverinkarjalaisten historia on eräänlainen sankaritarina.  Satojen vuosien ajan tämä venäläisen väestön keskellä elänyt pieni vähemmistö on säilyttänyt omaleimaisuutensa ja elinvoimaisuutensa.

 

isä Veikko Purmonen

 

 
Pyhän Nikolaoksen tsasouna Orsan luostarissa on suostettu kastepaikka (kuvat: Seija Väre)







Tverin karjalainen Stanislav Tarasov esittelee julkaisemansa runokirja isä Veikko Purmoselle  (kuva: Seija Väre)


 

 Tverissä karjalainen kulttuuriperintö säilynyt elinvoimaisena

 

 

 

Vaikka nykyään lähes kaikki Tverin karjalaiset ovat jo omaksuneet venäjän kielen jo sopeutuneet venäläiseen elämäntapaan, he ovat monista vaikeuksista huolimatta pyrkineet säilyttämään myös oman kielen ja kulttuuriperinteet.  Neuvostovallan aikana karjalaisväestö muiden kansallisten vähemmistöjen tavoin 1930-luvun lopulta lähtien joutui syrjinnän ja suoranaisen vainon kohteeksi.  Karjalan kielen opetus kiellettiin ja jopa oppikirjat hävitettiin.

 

 Seurauksena oli karjalaisten lukumäärän radikaali pieneneminen.  Kun 1930-luvun lopulla tverinkarjalaisia tilastojen mukaan oli noin 150.000, vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan heitä oli vain noin 15.000.

                                                                   

Neuvostovallan romahdettua valtiovalta ryhtyi tukemaan etnisiä vähemmistöjä.  Sen seurauksena myös karjalan kieli ja kulttuuri alkoivat vähitellen elpyä.  Vuonna 1990 perustettiin tverinkarjalaisten kulttuuriseura ja Budapestin maailmankongressissa 1991 tverinkarjalaiset virallisesti hyväksyttiin suomalais-ugrilaisten kansojen perheeseen.

 

Vuonna 1996 Venäjän federaatiossa tuli voimaan laki kansallisesta kulttuuriautonomiasta.  Sen nojalla 1997 syntyi tverinkarjalaisten kansallinen kulttuuriautonomia.  Autonomian hallinnon puheenjohtajana on vuodesta 2009 toiminut Nikolai Turitsev ja karjalan kieleen liittyvistä kysymyksistä on vastannut Tverin yliopiston opettaja Zoja Turitseva.

 

Autonomian tarkoituksena on karjalan kielen, kulttuurin, perinteiden ja tapojen vaaliminen.¬† Karjalan kielen opetus on palautettu kouluihin ja oppikirjoja on julkaistu.¬† Mm. 1998 julkaistiin Zoja Turitsevan laatima karjalankielinen lukukirja ‚ÄĚArmas sana‚ÄĚ.

 

Tverinkarjalaista kulttuurityötä tukemaan on Suomessa vuonna 1993 perustettu Tverinkarjalaisten ystävien yhdistys, jonka toimintaan suomalaiset ortodoksit voivat antaa oman panoksensa.  Heidän erityistehtävänään voisi olla nimenomaan tverinkarjalaisten kirkollisen työn tukeminen.

 

isä Veikko Purmonen   

 



Albanian kirkon ylösnousemus

Maailman ensimmäisessä ateistisessa valtiossa kirkon elämä kukoistaa jälleen

 

Euroopan kirkkojen konferenssin (EKK) varapresidenttinä toimii Hänen Autuutensa Tiranan, Durresin ja koko Albanian arkkipiispa Anastasios.  Ennen Albanian arkkipiispaksi tuloaan hän on toiminut Ateenan yliopiston uskonnonhistorian professorina, Kreikan diakoniajärjestön Apostoliki Diakonian johtajana ja arkkipiispana Itä-Afrikassa.  Albaniaan hän saapui vuonna 1991.

 

Anastasios on yksi nykyajan valovoimaisimmista kirkonjohtajista.  Maailmalla hänet tunnetaan erityisesti ortodoksisen lähetystyön uudistajana, merkittävänä teologina ja vaikutusvaltaisena ortodoksisedustajana ekumeenisessa liikkeessä.

 

Hagios Nikolaoksessa Kreetella kesäkuussa 2005 pidetyssä EKK:n keskuskomitean kokouksessa Anastasios oli erityisen huomion kohteena.  Hänet otettiin vastaan suurin juhlallisuuksin.  Hagios Nikolaoksen kaupunki kutsui hänet kunniakansalaisekseen, luovutti kultaisen ansiomerkin ja järjesti juhlaillallisen.  Katujen varsilla mainostettiin näkyvästi Neapoliksen katedraalissa hänen johdollaan toimitettua jumalanpalvelusta.

 

Albanian kirkon j√§lleenrakentaminen on yksi nykyajan h√§mm√§stytt√§vi√§ ihmeit√§.¬† Keskuskomitean kokouksen v√§liajoilla minulla oli tilaisuus kysell√§, miten tuo ihme oli tapahtunut.¬† Anastasios ei halunnut korostaa omaa osuuttaan, vaan viittasi Lynette Hoppen toimittamaan ja runsaasti kuvitettuun teokseen ‚ÄĚResurrection: The Orthodox Autochepalous Church of Albania 1991 ‚Äď 2003‚ÄĚ, jossa kirkon tarina on kattavasti kerrottu.

 

Maanalaisen kirkon uusi alku

 

Vuonna 1937 autokefaalisen aseman saavuttaneessa Albanian ortodoksisessa kirkossa ennen kommunistivaltaa oli neljä hiippakuntaa, 330 seurakuntaa ja 25 luostaria.  Jäseniä oli yli 200.000.  Kun kommunistit Enver Hoxhan johdolla toisen maailmansodan jälkeen tulivat valtaan, ryhdyttiin kirkkojen toimintaa monin tavoin rajoittamaan.  Vähitellen kaikki uskonnon harjoittaminen kiellettiin, kirkkojen omaisuus takavarikoitiin ja papisto erotettiin tehtävistään.  Vuonna 1967 Albania julistettiin maailman ensimmäiseksi täysin ateistiseksi valtioksi.  Kirkkojen toiminta, mikäli se jossain muodossa jatkui, oli kokonaan maanalaista.

 

Vasta 1990-luvun alussa uskonnot saivat toimintamahdollisuuden.  Niinpä 1991 patriarkka Dimitrios nimitti Anastasioksen ekumeenisen patriarkaatin eksarkiksi Albaniaan ja seuraavana vuonna Pyhä Synodi valitsi hänet Tiranan, Durresin ja koko Albanian arkkipiispaksi.  Samalla kolme kreikkalaista arkkimandriittaa valittiin ja myöhemmin vihittiinkin hiippakuntapiispoiksi, mutta Albanian hallitus hyväksyi heistä vain yhden.  Tilanne vakiintui vasta 1998, jolloin albanialaissyntyisiä pappeja valittiin piispoiksi ja täysivaltainen piispainkokous kyettiin muodostamaan.  Siten autokefaalinen asema varmistettiin.  Vähitellen kommunistihallinnon puristuksessa maan alle vajonnut kirkko heräsi uuteen elämään.

 

Hengellistä jälleenrakentamista

 

Arkkipiispa Anastasios korostaa, ett√§ t√§rkeint√§ oli hengellinen j√§lleenrakentaminen.¬† ‚ÄĚAloitimme julistamalla rakkauden ja rauhan evankeliumia.¬† K√§ynnistimme jumalanpalvelusel√§m√§n ja syvensimme ortodoksista tietoisuutta‚ÄĚ, h√§n sanoo.¬† Kaupunkeihin ja satoihin kyliin perustettiin uusia ortodoksisia seurakuntia.¬† Niiden toimintaa tukemaan perustettiin √§lymyst√∂n ryhmi√§, naistenpiirej√§ ja nuorisokerhoja.

 

Olennainen asia oli papiston ja muiden kirkon työntekijöiden kouluttaminen.  Koulutus alkoi vaatimattomasti seminaarissa, josta vähitellen kehittyi Kristuksen ylösnousemukselle omistettu teologinen akatemia.  Tällä hetkellä kirkossa toimii 129 vihittyä pappia ja diakonia, jotka ovat Albanian kansalaisia.  He ovat saaneet kolmevuotisen teologisen koulutuksen.  Kommunistivaltaa edeltäneeltä ajalta on enää jäljellä vain kolme iäkästä pappia.  Heidän säilyttämänsä perintö näin kuitenkin elää ja välittyy eteenpäin.  Vuonna 1998 perustettiin myös kirkon ylläpitämä lukio, jonka oppilaista ainakin joidenkin toivotaan hakeutuvan kirkollisiin tehtäviin.

 

Hengellisess√§ j√§lleenrakentamisessa t√§rke√§√§ on my√∂s julkaisutoiminta, josta huolehtii oma kustantamo.¬† Vuonna 1996 perustettiin kirkollinen lehti ‚ÄĚYl√∂snousemus‚ÄĚ.¬† My√∂s lasten, nuorten ja opiskelijoiden omat lehdet alkoivat ilmesty√§.¬† Vuonna 1998 aloitti toiminnan ensimm√§inen ortodoksinen radioasema.¬† Nuorisoty√∂t√§ johtamaan perustettiin synodiin nuorisoasiain toimisto.

 

Jumalanpalveluselämä on vaatinut myös kirkkomusiikin tutkimusta ja kuorotoiminnan kehittämistä.  Ikonimaalauksen ja ikonien konservoinnin opetus on niinikään järjestetty.  Kirkkotekstiilien ja tuohusten valmistus on asianmukaisesti organisoitu.

 

Ulkoista rakennustyötä

 

Tämä jumalanpalveluselämän viriäminen on vaatinut tietysti myös ulkoisten puitteiden kohentamista.  Kirkossa ryhdyttiin toteuttamaan laajaa rakennusohjelmaa.  Tilastojen mukaan noin 1600 ortodoksista kirkkoa ja luostaria tuhottiin kommunistivainojen aikana.  Monien vaikeiden oikeudenkäyntien tuloksena valtion takavarikoimaa kirkon omaisuutta, mm. maata kirkkojen ja hallintorakennusten pystyttämistä varten, on saatu takaisin.

 

Viimeisten kymmenen vuoden aikana on rakennettu tai kunnostettu kirkon käyttöön yli 300 rakennusta.  Kirkkojen ja luostareiden lisäksi on rakennettu mm. teologinen akatemia, lukio, kirkon keskustalo, kolme hiippakuntakeskusta, terveyskeskus, kasvatusasiain keskus, nuorisokeskuksia ja vierasmajoja, kirjapaino ja kynttilätehdas.  Rakennusohjelmaa toteutettaessa on kohdattu monia vaikeuksia, esteitä ja epävarmuutta.  Kokonaiskustannukset ovat olleet yli 40 miljoonaa US dollaria.  Pääosa kustannuksista on saatu lahjoituksina.

 

Paljon on saatu aikaan, mutta paljon on vielä tehtävä.  Arkkipiispa Anastasios sanoo, että uskonnonvapaus ei ole automaattisesti merkinnyt koko kansan palaamista uskonnon  harjoittamiseen.  Suuri osa kansalaisista on maallistuneita, monet pitävät itseään ateisteina tai agnostikkoina.

 

Yhteiskunnallista palvelua

 

Ortodoksisesta kirkosta on vähitellen tullut merkittävä vaikuttaja albanialaisessa yhteiskunnassa.  Yhteiskunnallisessa aktiivisuudessa painopistealueita ovat olleet koulutuksen, terveydenhuollon, kehitysavun, ympäristönsuojelun ja kulttuurielämän tukeminen.

 

Koulutuksen alueella merkittävää on ollut se, että teologisen akatemian ja lukion lisäksi on perustettu lukuisia lastentarhoja ja avustettu julkista koululaitosta teknisesti ja taloudellisesti.  Vuonna 2001 kirkko perusti Tiranaan ammattioppilaitoksen, jossa annetaan opetusta tietotekniikan, taloushallinnon, kirjanpidon, laboratoriotekniikan, ikonimaalauksen ja ikonien konservoinnin alalla.  Kaksivuotisessa koulutuksessa on tällä hetkellä noin 300 opiskelijaa.  Muita vastaavia oppilaitoksia Albaniassa ei ole.

 

Terveydenhuollon alueella sairaalalaitosta on avustettu  lääketieteellisessä tutkimuksessa tarvittavien välineiden ja sairaalatarvikkeiden hankinnassa.  Ympäristönsuojelun alalla kirkko on toiminut yhteistyössä Tiranan, Ateenan ja Tessalonikin yliopistojen kanssa.

 

Diakoniatyöstä vastaa vuonna 1992 perustettu kirkon diakoniatoimisto Diakonia Agapes.  Se jakaa vaatteita, ruokaa, lääkkeitä ja muuta humanitaarista apua.  Erityisesti on keskitytty pakolaisten avustamiseen.

 

Paikallinen omaleimaisuus säilytetty

 

Hyvin merkittävänä asiana on pidettävä sitä, että Albanian kirkko on kyennyt vahvistamaan paikallista ja kansallista identiteettiään ja säilyttämään autokefaalisen aseman.  Täysin itsenäisenä paikalliskirkkona Albanian kirkko osallistuu yleisortodoksiseen yhteistyöhön ja kansainväliseen ekumeeniseen toimintaan.  Kirkko on mm. Euroopan kirkkojen konferenssin ja Kirkkojen maailmanneuvoston jäsen.

Albanian kirkon yl√∂snousemus todistaa ortodoksisen uskon ehtym√§tt√∂m√§st√§ elinvoimaisuudesta.¬† ‚ÄĚMaailman ensimm√§isess√§ ateistisessa valtiossa‚ÄĚ kirkon el√§m√§ kukoistaa j√§lleen.

Isä Veikko Purmonen



Tallinnan metropoliitta Kornelius:


¬†√Ąitikirkko ravitsee hengellisesti



Yhteyksiä Suomen ja Viron kirkkojen välillä

 Toukokuun puolivälissä 2004 Virossa vieraillessani minulla oli tilaisuus käydä tapaamassa Tallinnan ja koko Viron metropoliittaa Korneliusta, joka valmistautui 19. kesäkuutta vietettyyn 80-viotisjuhlaansa. Korkeasta iästään huolimatta nuorekkaana ja vireänä pysynyt metropoliitta lupautui ystävällisesti antamaan haastattelun Ortodoksiviestille. Parituntisessa keskustelussa ja lounaan yhteydessä hän kertoili sekä omista että kirkkonsa vaiheista ja tämän hetken kuulumisista.


Vaikka monet kirkkomme jäsenet ovat viime vuosina ylläpitäneet kiinteitä yhteyksiä Viron ortodokseihin, metropoliitta Kornelius ja hänen johtamansa kirkko ovat kuitenkin jääneet monille varsin tuntemattomiksi. Viron vapautuessa neuvostovallan alaisuudesta 1990-luvun alkupuolella kirkkojemme välillä oli kyllä jossain määrin kanssakäymistä. Vierailuja tehtiin puolin ja toisin. Vuonna 1990 mm. osallistuimme yhdessä metropoliitta Tiihonin kanssa Korneliuksen piispaksi vihkimiseen. Seuraavana vuonna Kornelius teki Suomeen virallisen vierailun, jonka kuluessa hän tutustui Helsingin ja Kuopion seurakuntiin sekä Uuden Valamon ja Lintulan luostareihin. Pari vuotta myöhemmin sain olla kirkkomme lähettämänä tarkkailijana Viron kirkolliskokouksessa.

Vuonna 1996 tapahtuneen kirkon jakaantumisen jälkeen yhteyksiä Suomen kirkkoon on ymmärrettävistä syistä ollut varsin vähän. Monet suomalaiset kuitenkin käyvät mielellään tutustumassa vähän yli satavuotiaaseen Aleksander Nevskin katedraaliin ja osallistuvat myös jumalanpalveluksiin. Sunnuntai- ja juhlapäivinä palveluksia useimmiten johtaa metropoliitta Kornelius. Itselleni nuo palvelukset ovat olleet vaikuttavia kokemuksia: suuri katedraali ääriään myöten täynnä hartaasti rukoilevaa kirkkokansaa, sykähdyttävää kirkkolaulua, paimen laumansa keskellä suorittamassa hänelle kuuluvaa luovuttamatonta tehtävää, johtamassa eukaristista palvelusta syvään rukoukseen keskittyneenä.

 

Kirkon palvelemiseen omistettu elämä

Kornelius, alkuperäiseltä nimeltään Vjatseslav Jakobs, vihittiin papiksi 24-vuotiaana, vuonna 1948, joten papillinen palvelus on jatkunut lähes kuusi vuosikymmentä. Jo ennen pappisvihkimystä hän toimi kauan alttaripalvelijana, piispan ipodiakonina ja diakonina. Perustellusti voi siis sanoa, että hän on omistanut koko elämänsä Viron ortodoksisen kirkon palvelemiseen.

Nuoren papin ensimm√§inen palveluspaikka oli Haapsalun seurakunnassa, jossa my√∂s arkkipiispa Herman oli aikoinaan toiminut kanttorina ja opettajana. 1950-luvun alussa Kornelius siirrettiin Ven√§j√§lle, jossa h√§n oli vangittuna 1957 ‚Äď 1960 neuvostovastaisen kirjallisuuden ja propagandan levitt√§misest√§ syytettyn√§. Vapauduttuaan h√§n toimi kolme vuosikymment√§ pappina Tallinnassa Pyh√§n Johannes Kastajan seurakunnassa.

Piispaksi vihkimisen syyskuussa 1990 suoritti Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksi II yhdessä neljän muun piispan kanssa. Vihkimispalvelukseen ulkomaisten vieraiden lisäksi osallistui lähes koko Viron kirkon papisto.

- Tuo juhla oli vakuuttava osoitus neuvostovallasta vapautuvan kirkon elinvoimaisuudesta ja yhtenäisyydestä, Kornelius sanoo.

 
Autonominen paikalliskirkko

 Metropoliitta Korneliuksen johtamaan Moskovan patriarkaattiin kuuluvaan Viron autonomiseen kirkkoon kuuluu eräiden arvioiden mukaan 180.000-200.000 jäsentä. Vastaavasti Konstantinopolin alaiseen kirkkoon kuuluu 15.000-20.000 jäsentä. Korkeimpana päättävänä elimenä on kirkolliskokous ja hallinnosta huolehtii meidän kirkollishallitustamme vastaava synodi. Kirkolliskokouksen jäseninä on pappi ja maallikko jokaisesta 32 seurakunnasta. Metropoliitan johtamassa synodissa on jäseninä neljä pappia ja kaksi maallikkoa. Piispan valinnan suorittaa kirkolliskokous ja vaalin vahvistaa Moskovan ja koko Venäjän patriarkka. Parhaillaan kaavaillaan apulaispiispan valitsemista, mutta metropoliitan mukaan sopivia kandidaatteja on vähänlaisesti.

 - Iloitsemme siitä, että kirkossamme on paljon myös lapsia ja nuoria. Niinpä nuorisotyöhön on kiinnitetty kasvavaa huomiota. Seurakunnissa toimii pyhäkouluja, ikonimaalauspiirejä, taidekerhoja, kirkkoslaavin opintoryhmiä ja nuorten kuoroja, jotka esimerkiksi Narvassa ja Tallinnassa laulavat myös jumalanpalveluksissa. Joissakin kouluissa opetetaan uskontoa ja Narvassa toimii ortodoksinen lukio, jonka johtaja tällä hetkellä on synodin jäsen.

- Tallinnassa Aleksander Nevskin katedraalissa toimitetaan päivittäin useita jumalanpalveluksia. Palveluskielenä on pääsääntöisesti kirkkoslaavi, mutta esimerkiksi lauantain toinen liturgia toimitetaan viron kielellä. Katedraalissa käy runsaasti pyhiinvaeltajia ja matkailijoita. Arkipäivinäkin paikalla on päivystävä pappi sielunhoidollisia keskusteluja varten.

Yhteydet Moskovan patriarkaattiin ovat läheiset. Erityisen suuri merkitys on ollut hiljattain tapahtuneella patriarkka Aleksi II:n vierailulla. Se oli omiaan entisestään lähentämään kirkkoja.

- Nimenomaan hengellistä elämää ajatellen yhteys äitikirkkoon on erityisen tärkeä. Tuo yhteys ravitsee hengellisesti. Meille on arvokas asia se, että papistomme voi saada koulutusta Venäjän hengellisissä oppilaitoksissa ja venäjänkielistä teologista ja hengellistä kirjallisuutta on ulottuvillamme. Myös luostarit vahvistavat kirkkoa hengellisesti. Tässä suhteessa erityisesti Pyhtitsan nunnaluostari on tärkeä.


Suhteet valtiovaltaan kohentuneet

Metropoliitta Kornelius iloitsee siitä, että yhteydet Viron valtiovaltaan ovat viime vuosina lujittuneet. Hänen johtamansa kirkko on nyt rekisteröity ja se on siten saanut virallisen aseman.


-Patriarkan vierailu edesauttoi yhteydenpitoa valtiovaltaan p√§in. Vierailukutsunhan esitti presidentti Arnold R√ľtel. Sek√§ h√§n ett√§ p√§√§ministeri ja ulkoministeri osallistuivat useisiin vierailun tapahtumiin. Vastaanotto oli kaikkialla syd√§mellinen.

Presidentti R√ľtel on lapsena kastettu ortodoksisen kirkon j√§seneksi, joskaan h√§n ei ole aikuisi√§ll√§ paljonkaan osallistunut kirkon el√§m√§√§n.


-Presidentti suhtautuu kaikkiin kirkkoihin hyväntahtoisesti, mutta haluaa olla tasapuolinen ja säilyttää neutraalin asenteen, metropoliitta sanoo.

-Tunnustuksena ja kiitoksena toiminnastaan ortodoksisten kansojen ykseyden vahvistamiseksi presidentti on hiljattain saanut kansainv√§lisen s√§√§ti√∂n arvostetun palkinnon. Patriarkka Aleksi perusteli palkinnon my√∂nt√§mist√§ toteamalla mm., ett√§ vasta R√ľtelin tultua presidentiksi Moskovan patriarkaatin alainen kirkko voitiin Virossa rekister√∂id√§ ja patriarkan vierailu saattoi toteutua.


-Ratkaisemattomia ongelmia on toki vieläkin. Virolainen ja venäläinen kirkko eivät ole tasavertaisessa asemassa. Moskovan alainen kirkko ei esimerkiksi voi omistaa kirkkorakennuksia, vaan ne on annettu vain vuokralle. Näin on laita Tallinnan katedraalinkin kohdalla.

Viron tultua Euroopan Unionin jäseneksi venäläisen vähemmistön asema on kohentumassa. Mutta monia ongelmia edelleen on. Korneliuksen mukaan pääongelmat ovat kielellisiä. On tietysti ymmärrettävää, että Viron kansalaisilta vaaditaan viron kielen taitoa, mutta kielikokeiden vaikeudesta valitetaan.


-Maan väestöstä 30-33 prosenttia on venäläisiä, mutta vain viron kielellä on virallisen kielen asema. Maassa on paljon venäläisiä, jotka eivät ole saaneet kansalaisuutta tai eivät ole sitä halunneet mm. siksi, että matkustaminen Venäjälle vaikeutuu.

 


Pyhien perintö

Suurella hartaudella metropoliitta Kornelius kertoi lukuisista virolaisista tai Viron maaperällä kilvoitelleista pyhistä ihmisistä. Heidän joukossaan on useita kommunistien vainoissa menehtyneitä uusmarttyyrejä, mm. piispa Platon sekä papit Ioann Kotsurev, Sergei Florenskij ja Mihail Bleive. Viron pyhien yhteistä muistopäivää on vuodesta 2002 alkaen vietetty 18. marraskuuta.

 -Jumalansynnyttäjä ja nämä pyhät ovat meidän suojelijoitamme, esirukoilijoitamme ja esikuviamme, sanoo Metropoliitta Kornelius painokkaasti.

Isä Veikko Purmonen



Akhain piispa Athanasios:

Kirkoilla tärkeä rooli Euroopan yhdentymisessä

Euroopan Unionin kirkollisella kartalla katolilaiset ja protestantit ovat hallitsevassa asemassa, mutta myös ortodoksien osuus on lisääntymässä. Länsi-Euroopan ja Skandinavian diasporakirkkojen ohella unionin alueella ovat Kreikan ja Kyproksen kirkot sekä oma autonominen kirkkomme. Näköpiirissä on myös Romanian ja Bulgarian liittyminen unioniin.

Kirkkojen edustajat seuraavat tarkasti EU:n päättävien elinten toimintaa ja pyrkivät parhaansa mukaan vaikuttamaan päätöksentekoon. Monet kirkot ja kirkolliset järjestöt ovat perustaneet Brysseliin omia toimistojaan huolehtimaan yhteydenpidosta unioniin. Ortodoksisista kirkoista edustustoja ovat perustaneet ekumeeninen patriarkaatti, Venäjän kirkko ja Kreikan kirkko.

Syksyllä 2004 Prahassa pidetyssä Euroopan kirkkojen konferenssin kokouksessa minulla oli tilaisuus haastatella Kreikan kirkon edustuston johtajana vuodesta 2000 alkaen toiminutta Akhaian piispa Athanasiosta. Kyselin häneltä kirkkojen ja erityisesti Brysselissä olevien edustustojen roolista Euroopan Unionissa.

 Kahdensuuntaista informaatiota

 Piispa Athanasios kertoi, että Kreikan edustusto välittää kahdensuuntaista informaatiota: Ateenasta Brysseliin ja Brysselistä Ateenaan. Edustuston tehtävänä on seurata, mitä EU:ssa tapahtuu ja millaisista asioista keskustellaan. Viime aikoina esimerkiksi kysymys unionin perustuslaista on ollut asia, joka on kirkkoja suuresti kiinnostanut. Näistä ja muista samantapaisista asioista välitetään informaatiota Kreikan suuntaan. Tietoja välittyy myös siten, että monet kreikkalaiset yksityishenkilöt ja yhteisöjen edustajat tulevat vierailulle Brysseliin. Hiljattain mm. arkkimandriittojen ryhmä Ateenasta teki tutustumismatkan.

¬†Edustusto informoi my√∂s EU:n hallintoelimi√§ ja erityisesti niiss√§ olevia kreikkalaisia j√§seni√§ kirkon n√§kemyksist√§ ja toiveista. ‚ÄĚEmme ehk√§ voi paljonkaan vaikuttaa p√§√§t√∂ksiin, mutta kirkko yritt√§√§ olla asioiden k√§sittelyprosessissa mukana‚ÄĚ, piispa Athanasios sanoo.

- Me pyrimme tekemään Kreikan kirkon läsnäolevaksi Euroopan Unionissa. Yritämme ylläpitää dialogia. Se on kulttuuritehtävä.

 Kirkon on oltava tiennäyttäjä

 Kysyin piispa Athanasiokselta, mikä hänen mielestään on kirkkojen rooli Euroopan yhdentymispyrkimyksissä. Hän vastasi, että kirkkojen on oltava tiennäyttäjiä. Tässä asiassa katolilaiset ja protestantit ovat ortodokseja määrätietoisempia ja paremmin organisoituja. Ortodoksisten kirkkojen pitäisi päästä yhteisymmärrykseen ja nykyistä parempaan keskinäiseen yhteistyöhön.

 Ortodokseilla on unionissa omat erityistavoitteensa. Me olemme olleet hyvin kiinnostuneita esimerkiksi EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta. Olemme onnistuneet yhteistyössä muiden kirkkojen kanssa vaikuttamaan siihen, että perustuslain 51. artiklassa kirkoille taataan mahdollisuus päästä dialogiin eurooppalaisten instituutioiden kanssa. Valitettavasti perustuslain johdantoon ei onnistuttu saamaan kirkkojen esittämää mainintaa Euroopan kristillisestä perinteestä.

 Athanasios toteaa, että kun Romania ja Bulgaria liittyvät unioniin, ortodoksien osuus sen asukkaista on noin 5-6 prosenttia. Pääosa unionin kansalaisista tulee kuitenkin edelleen olemaan katolilaisia tai protestantteja. Ekumeeninen yhteistyö heidän kanssaan on välttämätöntä. Kirkon pitää olla aidon ykseyden esikuvana.

 Turkki ei vielä valmis jäsenyyteen

 

Paljon keskustelua her√§tt√§nyt ajankohtainen asia on j√§senyysneuvottelujen aloittaminen Turkin kanssa. Athanasioksen mielest√§ Turkki ei viel√§ t√§yt√§ j√§senyyden ehtoja. Se on maa, joka ei voi helposti omaksua eurooppalaista el√§m√§ntapaa ja kulttuuria. Kaikilla kansoilla on ‚ÄĚhistoriallinen muisti‚ÄĚ. Turkin kansallisessa muistissa tunnusomaista on ep√§luottamus Eurooppaa ja eurooppalaista kulttuuria kohtaan.

Athanasios muistuttaa, ett√§ Turkin ihmisoikeustilanne on vaikea. T√§ss√§ asiassa Turkilla on pitk√§ tie kuljettavana. Esimerkiksi uskonnonvapauden toteutuminen on ongelma. Erityisesti ortodokseilla on vaikeuksia, mm. teologisen akatemian avaamista ei ole sallittu. Turkin hallituksen edustajien suhtautuminen ortodokseihin on varsin negatiivista. ‚ÄĚHe antavat lupauksia ja hymyilev√§t, mutta mit√§√§n ei tapahdu.‚ÄĚ Mutta jos Turkki t√§ytt√§√§ j√§senyyden ehdot, esteit√§ unioniin liittymiselle ei ole.

Ortodoksien erityinen panos

¬†Piispa Athanasioksen mukaan ortodoksien erityinen panos Euroopan integraation ja ykseyden lujittamisessa voi olla solidaarisuuden, rauhan ja yhteisty√∂n periaatteiden korostaminen. N√§m√§ asiat ovat hyvin syv√§ll√§ kirkkomme perinteess√§. ‚ÄĚOrtodoksien on kyett√§v√§ osoittamaan, ett√§ ortodoksisuuden inspiraation l√§hteen√§ on ollut evankeliumin julistus rauhasta‚ÄĚ, Athanasios sanoo painokkaasti.

Isä Veikko Purmonen

 

Pääsiäinen Tallinnassa

Monet seurakuntamme jäsenet saivat jälleen vuonna 2005 viettää pääsiäistä kahdesti: uuden ajanlaskun mukaan omassa seurakunnassamme 27. maaliskuuta ja vanhan ajanlaskun mukaan 1. toukokuuta joko Helsingin yksityisissä seurakunnissa tai maan rajojen ulkopuolella. Niinpä seurakuntamme papiston jäseniä oli viettämässä vanhaa pääsiäistä Venäjällä tai Viron kirkon eri seurakunnissa.

Itse pääsin vappuaattona matkustamaan Tallinnaan, jossa metropoliitta Korneliuksen kutsumana sain osallistua pääsiäisyön jumalanpalveluksen toimittamiseen Pyhän Aleksander Nevskin katedraalissa. Joitakin vuosia sitten satavuotisjuhlaa viettänyt katedraali oli ääriään myöten täynnä harrasta kirkkokansaa, mukana yllättävän paljon nuorisoa. Katedraalin edustalla olevalla aukiolla oli valtaisa ihmisjoukko ristisaattoa seuraamassa. Tungoksesta huolimatta kaikki sujui rauhallisesti. Paikalla olleiden valvojien myötävaikutuksella hyvä järjestys onnistuttiin säilyttämään.

Kirkkokansa osallistui juhlaan suurella hartaudella ja pääsiäisiloon eläytyen. Palvelus toimitettiin pääasiassa kirkkoslaaviksi, vain joissakin ektenioissa kuultiin myös viroa ja suomea. Evankeliumia luettiin slaavin ja viron ohella kreikaksi, latinaksi, saksaksi ja englanniksi. Ennen puolta yötä alkanut palvelus päättyi vasta aamulla kello neljän paikkeilla. Suurin osa kansasta kuitenkin jaksoi olla mukana loppuun asti osallistuen myös Herran Pyhään Ehtoolliseen.
 

Igumenia Juliana:

Tärkeintä on sisäinen hengellinen elämä

 

 

Venäjän luostareita tukevan yhdistyksen syyskuussa järjestämällä pyhiinvaelluksella pääkohteena oli Tverissä toimiva Pyhän Katariinan luostari, jonka johtajana toimii suomalaissyntyinen äiti Juliana, maallikkonimeltään Kirsi Ritoniemi. Neljä päivää kestäneen matkan aikana hän toimi oppaanamme ja kertoi lukuisista ihmeistä, joita luostarisisaret ovat vuosien varrella saaneet kokea. Meille, Suomesta tulleille pyhiinvaeltajille, suuri ihme oli se, että Venäjän sydänmailla ortodoksisessa luostarissa johtajana toimii suomalainen nainen.

 

Tiiviin matkaohjelman päätteeksi sain tilaisuuden haastatella igumenia Julianaa. Hän muisteli elämänvaiheitaan, erityisesti sitä, miten hän löysi tien ortodoksiseen kirkkoon ja venäläiseen luostariyhteisöön.

Kieliopinnot avasivat oven ortodoksisuuteen

Heinolassa syntynyt ja nuoruutensa viettänyt Juliana opiskeli aluksi kolme vuotta Kouvolan kääntäjäkoulutuslaitoksessa pääaineinaan venäjä ja englanti. Opintojen edellyttämän kieliharjoittelun hän suoritti Pietarissa ja Moskovassa. Siellä hänellä oli useita ortodoksiseen kirkkoon kuuluvia ystäviä, joiden mukana hän alkoi käydä jumalanpalveluksissa. Kouvolasta valmistuttuaan hän lähti opiskelemaan Moskovaan, ensin Puskinin instituuttiin ja sen jälkeen Moskovan yliopistoon, jossa hän opiskeli viisi vuotta pääaineenaan kirkkoslaavin kieli.

 Ortodoksiseen kirkkoon Juliana liittyi vuonna 1988. Välittömästi kasteen jälkeen hän vietti kolme viikkoa eräässä luostarissa Riiassa, jossa syntyi päätös luostarielämään antautumisesta. Mitään epäilyjä ei ollut. Opintojen jatkuessa hänellä oli säännöllinen yhteys erääseen Kolomnassa sijaitsevaan luostariin. Nunnaksi vihkimisen suoritti Smolenskin metropoliitta Kirill vuonna 1992. Tuona vuonna myös opinnot yliopistossa päättyivät. Varsinainen luostarikilvoitus alkoi Tverin lähellä olevassa Orshassa, josta Juliana pian siirtyi Tveriin. Sinne perustettiin Pyhän Katariinan luostari, jonka igumeniaksi hänet nimitettiin.

Luostareiden tehtävänä uskon vaaliminen ja rukous

Kysyin äiti Julianalta, mikä hänen mielestään on luostareiden merkitys ja tehtävä nykypäivien kirkossa.

 

- Luostarit ovat viimeinen saareke, jossa ortodoksinen usko pysyy puhtaana. Kirkkoon vaikuttavat muutokset tulevat viimeisenä luostariin. Jos luostarit poistetaan, menetetään koko usko. Myös rukouselämä luostareissa on tärkeällä sijalla. Kaikkein voimakkaimmat rukoukset ovat luostarissa kannetut rukoukset, igumenia sanoo.

Venäläisten luostareiden tulevaisuudesta puhuessaan äiti Juliana huomauttaa, että se, mitä tapahtuu yhteiskunnassa, heijastuu myös luostareihin. Kun aikoinaan saksalaiset ottivat vangiksi venäläisiä tyttöjä, joita sitten tutkittiin, todettiin, että melkein kaikki olivat neitsyitä. Nykypäivinä moraalin taso on laskenut, erityisesti sukupuolimoraalin kohdalla.


- Noviiseja luostareihin tulee varsin paljon, mutta monet lähtevät pian pois. Nunnaksi vihkimistä ei haluta kiirehtiä. On ensin koeteltava uskon kestävyyttä, äiti Juliana sanoo.

Omasta luostaristaan kertoessaan igumenia toteaa, että sisaret elävät päivän kerrallaan. Nyt on suunnitelmissa vanhainkodin, terveyskeskuksen ja uuden talon rakentaminen. Toistaiseksi rahoitus ei ole vielä järjestynyt eikä kaupungin hallinnon kanssa ole päästy yhteisymmärrykseen. Tärkeimmät tulolähteet ovat yksityiset lahjoitukset, joita tekevät lähinnä moskovalaiset ja tveriläiset liikemiehet.


- Tärkeintä ei kuitenkaan ole ulkonainen rakentaminen, vaan sisäinen hengellinen elämä. Ihminen oppii pyhien rukousten avulla taistelemaan syntiä vastaan. Pitää oppia elämään niin, että synti otetaan kiinni jo ajatuksen tasolla.

 

Igumenian haasteet

Kysyin äiti Julianalta, mitkä ovat igumenian suurimmat vaikeudet ja haasteet.

- Neuvostoyhteiskunnassa kasvaneelle kuuliaisuus on outo käsite. Sosialismi on opettanut, että kaikki ovat samantasoisia ja samanarvoisia. Kaikille voi sanoa, mitä vain haluaa. Muta kun itse nöyrryn, sisaretkin nöyrtyvät. Sitä asiaa ei voi opettaa sanoilla, vaan elävällä esimerkillä. Pyhät ihmiset sanovat, että luostari on sairaala, jossa hoidetaan synnin turmelemia sieluja. Luostari on paikka, jossa ihmisen heikkoudet tulevat ilmi lyhyessä ajassa. Sellainen ihminen, joka ei syytä ulkoisia olosuhteita, vaan itseään, ja pyytää Jumalalta apua sielun vaivaan, on oikea munkki tai nunna. Mutta on hyvin vähän ihmisiä, joilla on oikea käsitys sisäisestä elämästä.

Puhuessaan pyhiinvaellusperinteen merkityksestä Venäjällä äiti Juliana sanoo, että venäläiset ovat sen elvyttäneet sataprosenttisesti. Luostarit ottavat mielellään vastaan sekä venäläisiä että ulkomaisia pyhiinvaeltajia. Heitä varten on Pyhän Katariinan luostariin kaavailtu jopa hotellin rakentamista.

- Kun tiedän, että ortodoksinen usko on oikea usko, tunnen, että minulla ei ole oikeutta sulkea luostaria tänne tulevilta pyhiinvaeltajilta. Myös suomalaiset vieraat ovat tervetulleita. Tulkaa käymään ja katsomaan, miten luostari elää ortodoksisen uskon todeksi, igumenia sanoo.

√Ąiti Julianan mielest√§ suurimpana ongelmana luostareissa ja koko Ven√§j√§n kirkossa t√§ll√§ hetkell√§ ovat taloudelliset vaikeudet.


- Kaikki on yksityisen rahoituksen varassa. Valtio ei tue kirkkoja taloudellisesti, vaan esimerkiksi museovirasto enemmänkin jarruttaa kuin tukee jälleenrakennustyötä. Myös luostareiden on itse vastattava taloudestaan. Aina emme tiedä, löydämmekö rahaa lämmitykseen tai muihin välttämättömiin kuluihin, esimerkiksi palkkojen maksamiseen työntekijöille. Tällä hetkellä tilanne on sikäli hyvä, että Katariinan luostarilla ei ole yhtään velkaa.

Suurimpana haasteena kuitenkin on luostarikutsumuksen toteuttaminen oikeassa hengessä. Igumenia Julianan kohdalla ratkaiseva merkitys on ollut sillä, että jo varhaisessa vaiheessa hän pääsi keskustelemaan ohjaajavanhuksen kanssa. Hän antoi hengellistä tukea.

 - Kaste on ovi iankaikkiseen elämään. Mutta meidän on myös elettävä ortodoksisen uskon ja perinteen mukaisesti. Ortodoksisuus ei ole elämästä erillään oleva asia, vaan meidän tulee arkipäivän elämässämme kyetä ilmaisemaan uskoamme, äiti Juliana sanoo painokkaasti.

Isä Veikko Purmonen

 
Kirkollista jälleenrakentamista Tverin Karjalassa

 Syyskuun puolivälissä olinVenäjän luostareita tukevan yhdistyksen järjestämällä pyhiinvaelluksella Tverissä. Matkan ohjelmassa oli tutustumista luostareihin ja kirkkoihin ja erityisesti Tverin karjalaisten kirkolliseen elämään. Hengelliseltä kannalta tärkeintä oli osallistuminen yhteisiin jumalanpalveluksiin.

Matkan kuluessa saatoimme todeta, että neuvostoajan jälkeinen jälleenrakennustyö on sujunut varsin suotuisasti. Lähes puolen miljoonan asukkaan Tverissä oli neuvostovallan aikana vain yksi toimiva kirkko, nyt niitä on 17. Seurakuntia hiippakunnan alueella on 191 ja luostareita kymmenen. Niistä kaksi on munkkiluostareita.

  

Merkillepantavaa oli, että entisöintityö Tverin alueen useissa pahoin rapistuneissa kirkoissa oli aloitettu kupolien kultaamisella. Vanhoja ikoneja ja freskoja oli restauroitu ja uusia ikoneja maalattu paikallisessa verstaassa, johon saimme käydä tutustumassa. Ikonimaalauksen taso on hämmästyttävän korkea.

 

Erityisen√§ ilonaiheena pyhiinvaelluksellamme oli tutustuminen suomalaissyntyiseen igumenia Julianaan ja h√§nen johtamaansa Pyh√§n Suurmarttyyri Katariinan luostariin, johon meid√§t majoitettiin. √Ąiti Juliana toimi koko nelj√§ p√§iv√§√§ kest√§neen matkamme ajan asiantuntevana oppaana ja hengellisen√§ ohjaajana. Pyh√§n Katariinan luostarissa on 25 sisarta, useat viel√§ varsin nuoria, osa jo hoitoa tarvitsevia vanhuksia. Jumalanpalvelusten toimittamisesta huolehtii luostarin rippi-is√§n√§ toimiva pappismunkki Pitirim ja is√§ Mihail yhdess√§ poikansa kanssa. Is√§ Mihail on el√§kkeell√§ oleva koulunrehtori ja kolhoosinjohtaja, joka aikoinaan toimi my√∂s kommunistipuolueen paikallisosaston sihteerin√§.

 

Katariinan luostarissa, joka igumenia Julianan johdolla aloitti toimintansa 1990-luvun puoliv√§liss√§, on toteutettu mittavaa j√§lleenrakennusohjelmaa. Kaikki tarvittavat varat on saatu yksityisist√§ lahjoituksista. √Ąiti Juliana kertoi lukuisista ihmeist√§, mm. yll√§tt√§vist√§ lahjoituksista, joita tehtiin aina silloin, kun niit√§ kipeimmin tarvittiin. Tulevaisuudessakin niit√§ tarvitaan. Parhaillaan luostarissa suunnitellaan vanhainkodin ja terveyskeskuksen perustamista. Jo nyt er√§√§ss√§ toisessa, Tverin kaupungin ulkopuolella olevassa Kristuksen taivaaseenastumisen luostarissa, toimii orpokoti ja koulu orpolapsia varten.

  

Matkan aikana tutustuimme Tverin karjalaisten elinoloihin ja kirkolliseen elämään. Paasenkin karjalaiskylässä osa matkalaisista sai kylpeä savusaunassa ja aterioida Galina ja Anatoli Piskunovin kodissa, jossa aikoinaan myös Pertti Virtaranta oli tutkimusmatkoillaan vieraillut. Kozlovan kylän tsasounassa osallistuimme rukouspalvelukseen ja keskustelutilaisuuteen karjalaisväen kanssa. Paikallinen pappi kertoi suurella hartaudella hiljattain kanonisoidusta Tverin karjalaisesta isä Alekseista, joka oli neuvostoajan viimeinen Kozlovan kylän pappi. Hän kärsi marttyyrikuoleman kommunistihallinnon toimeenpanemissa vainoissa 1920-luvulla.

  

Näytti siltä, että Tverin karjalaiset hyvin mielellään ottavat vastaan suomalaisia vieraita. Tällainen kanssakäyminen ja nimenomaan kirkollinen yhteydenpito sikäläisiin karjalaisiin on omiaan tukemaan heitä henkisessä ja aineellisessa jälleenrakentamisessa.



Isä Veikko Purmonen


Venäläisistä yliopistoista valmistuu nykyään myös teologeja

 Vierailevana luennoitsijana keskivenäläisessä Kurskin yliopistossa

Venäjän teologikoulutuksessa ja tutkimuksessa on neuvostovallan romahdettua siirrytty uuteen aikakauteen: lukuisiin yliopistoihin on perustettu teologisia tiedekuntia.  Sellaisia ei Venäjällä ollut ennen vallankumousta eikä neuvostovallan vuosikymmeninä.  Neuvostoliitossa oli toiminnassa vain perinteisiä hengellisiä oppilaitoksia, Leningradissa ja Moskovassa sekä seminaari että akatemia ja Odessassa seminaari.

Kirkollisen johdon alaisuudessa toimivien akatemioiden ja seminaarien lisäksi on parin viime vuosikymmenen kuluessa perustettu myös yliopistoihin teologisia ja uskontotieteellisiä tiedekuntia.  Kirkon omista oppilaitoksista poiketen ne toimivat opetusministeriön ja yliopistojen hallinnon alaisuudessa.  Moskovaan on perustettu myös kirkon ylläpitämä Pyhän Tihonin yliopisto, jonka tiedekuntien tutkinnot ovat valtion yliopistolaitoksen hyväksymiä.

Kurskin teologisen tiedekunnan juhlakonferenssi

Joulukuun puolivälissä 2009 minulla oli tilaisuus tutustua Kurskin valtionyliopiston teologiseen tiedekuntaan, kun osallistuin tiedekunnan kymmenvuotisjuhlan johdosta järjestettyyn konferenssiin, jonka pääteemana oli kirkkoisien merkitys nykyajan ortodoksisessa teologiassa ja uskontokasvatuksessa.  Luennoitsijoina oli lukusia venäläisiä ja ulkomaisia yliopistojen opettajia ja tutkijoita.

 Oman esitelmäni aiheena oli kirkkoisien merkitys viime vuosisadalla vaikuttaneen ortodoksiteologin Georges Florovskyn ajattelussa.  Florovsky erityisesti korosti hellenistisen kulttuurin ja kreikkalaisten isien merkitystä.  Hänen ohjelmansa on ollut lähtökohtana nykyisessä ortodoksisessa teologiassa vaikuttavan uuspatristisen koulukunnan synnyssä.  Kyseisen suunnan edustajilla on ollut huomattava merkitys mm. ortodoksien osallistumisessa ekumeeniseen liikkeeseen ja erityisesti teologisiin dialogeihin muiden kirkkojen kanssa.

 Toisena suomalaisena esitelmöitsijänä oli Helsingin ortodoksisen seurakunnan kasvatustoimen johtaja TM kaarina Lyhykäinen, joka parhaillaan valmistelee väitöskirjaa uskonnonopetuksesta Euroopan unionin maissa.  Venäjän kirkossa uskontokasvatuksen kysymykset ja erityisesti uskonnonopetus julkisissa kouluissa on tärkeä ja ajankohtainen keskustelunaihe.  Kurskin alueen kouluissa toteutetaan uskonnon opetussuunnitelmaa, jonka laatimista on johtanut Kurskin yliopiston teologisen tiedekunnan uskontokasvatuksen professori Vladimir Menshikov.

Venäjän federaation opetusministeriö ei ole ollut valmis hyväksymään uskonnonopetusta kaikkien Venäjän koulujen opetusohjelmaan.  Asiasta käydään parhaillaan vilkasta keskustelua.  Tässä tilanteessa oli varmaan kiinnostavaa ja hyödyllistä kuulla Kaarina Lyhykäisen esitys Euroopan unionin maiden koulujen uskonnonopetukseen liittyvistä ratkaisuista.

Kurskin teologisen tiedekunnan dekaanin arkkimandriitta Zinoviyn ja muidenkin ven√§l√§isten teologien puheenvuoroista saattoi p√§√§tell√§, ett√§ nykyven√§l√§isess√§ teologiassa on voimakkaasti¬†¬†suuntauduttu nimenomaan kreikkalaisten kirkkoisien perinn√∂n vaalimiseen.¬† Kahden konferenssip√§iv√§n kuluessa pidettiin lukuisia korkeatasoisia esitelmi√§.¬† Merkitt√§v√§n puheenvuoron k√§ytti mm. Moskovan Pyh√§n Tihonin yliopiston teologisen tiedekunnan apologetiikan professori Vladimir Katasonov, jonka aiheena oli ihmisen ongelma 1900-luvulla.¬† T√§h√§n aiheeseen liittyvi√§ kysymyksi√§ h√§n k√§sittelee my√∂s uusimmassa, vuonna 2009 ilmestyneess√§ kirjassaan ‚ÄĚKristinusko, kulttuuri, tiede‚ÄĚ.

 Teologisen tiedekunnan varsinaisen kymmenvuotisjuhlatilaisuuden avasi yliopiston rehtori, professori Vjatseslav Gvozdev, joka piti teologista tiedekuntaa osoituksena yliopiston myönteisestä laaja-alaisuudesta.  Puheesta kävi ilmi, että hän on alusta alkaen antanut vahvan tukensa tiedekunnan perustamiselle ja kehittämiselle.

Muita puheenvuoroja juhlassa käyttivät tiedekunnan dekaani, arkkimandriitta Zinoviy, valtiovallan ja muiden venäläisten tiedekuntien sekä hengellisten koulujen edustajat.  Minua pyydettiin käyttämään puheenvuoro ulkomaisten vieraiden puolesta.  Tervehdysten lomassa lauloi yliopiston ylioppilaskunnan naiskuoro ja juhlapäivän päätteeksi pidettiin juhlan kunniaksi sponsoroitu Moskovan konservatorion nuoriso-orkesterin ja -kuoron konsertti.


Hiippakunnan onnittelut esitti metropoliitta Juvenaali



Teologisen tiedekunnan 10-vuotisjuhlassa dekaani, arkkimandriitta Zinoviy esitti tervehdyspuheen, taustalla yliopiston naiskuoro


 

Tiedekunnan vaiheita

Lukuisissa puheenvuoroissa ja keskusteluissa käsiteltiin juhlivan tiedekunnan perustamista ja kehitysvaiheita.  Puheista sai sen käsityksen, että ensimmäinen vuosikymmen ei ole ollut kovin helppo ja ongelmaton, mutta siitä huolimatta sitä voidaan pitää eräänlaisena menestystarinana.

 Nykyinen Kurskin valtionyliopisto on alkuvaiheessa ollut tyttökoulu ja kymnaasi, myöhemmin opettajaseminaari ja vuodesta 1934 alkaen valtiollinen pedagoginen instituutti, josta vuonna 1994 tuli pedagoginen yliopisto.  Vuonna 2003 se sai monitieteisen yliopiston statuksen, jossa nykyään on 19 tiedekuntaa ja yli 10.000 opiskelijaa. 

Vuonna 1999 pedagogisen yliopiston historiallisen tiedekunnan yhteyteen perustettiin uskontotieteellinen osasto, josta vuonna 2003 tuli teologinen ja uskontotieteellinen tiedekunta. Tiedekunnassa on tällä hetkellä 180 opiskelijaa, joista noin 40 prosenttia on naisia.  Tehtävämäärittelyn mukaan opetuksen tavoitteena on valmistaa teologian ja uskontotiedon korkeatasoisia asiantuntijoita erilaisiin tieteellisen tutkimuksen, hallinnon, koulutuksen ja kasvatuksen tehtäviin.

 Sekä tiedekunnan ohjelmassa että opiskelijoiden vapaaehtoisessa toiminnassa korostetaan läheistä yhteyttä ortodoksiseen kirkkoon.  Kirkkoisien perintö muodostaa teologisen koulutuksen ytimen.  Yliopistolla on oma slaavien valistajille Kyrillokselle ja Methodiokselle pyhitetty kirkko, jonka jumalanpalveluksiin teologisen tiedekunnan opiskelijat ja muutkin yliopistoyhteisön jäsenet voivat osallistua.  Osallistuminen on kuitenkin vapaaehtoista.

 Tiedekunta pyrkii ylläpitämään yhteyksiä muihin venäläisiin ja ulkomaisiinkin teologisiin tiedekuntiin ja hengellisiin kouluihin.  Läheistä yhteistyötä on ollut erityisesti Kurskin hengellisen seminaarin kanssa.  Viisivuotisen seminaarin kolmella opintolinjalla valmistuu pappeja, kanttoreita ja ikonimaalareita.  Osa seminaarin opiskelijoista on ulko-oppilaina myös yliopistossa.

Tähän mennessä teologisessa tiedekunnassa on suorittanut tutkinnon yli sata henkilöä.  He toimivat teologian, ortodoksisen uskonnon ja kulttuurin tai uskontotiedon opettajina eriasteisissa oppilaitoksissa ja julkisissa kouluissa, kirkon ja valtion hallintotehtävissä tai seurakuntapappeina.  Osa tutkinnon suorittaneista harjoittaa jatko-opintoja ja valmistelee väitöskirjaa päämääränään tutkijanuralle antautuminen.

Juhlan johdosta laaditussa historiikissa todetaan, ett√§ ‚ÄĚkymmenvuotisen olemassaolonsa aikana tiedekunta ei ole ollut pelk√§st√§√§n yliopiston t√§rke√§ opetusyksikk√∂, vaan my√∂s Kurskin alueen merkitt√§v√§ kulttuurinen, hengellinen, tieteellinen ja kasvatuksellinen keskus‚ÄĚ




Yliopiston Pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen kirkko

Elämän tarkoituksen etsintää

Kurskin valtionyliopiston teologisen tiedekunnan isänä voitaneen pitää uskontokasvatuksen professoria Vladimir Menshikovia.  Hänen mielestään teologinen tiedekunta on löytänyt hyvin paikkansa yliopistoyhteisössä.  Yhteistyö yliopiston johdon ja erityisesti rehtorin kanssa on sujunut erinomaisesti.  Myöskään yhteistyössä opetusministeriön kanssa ei ole ollut ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Teologinen tiedekunta pitää yllä läheisiä yhteyksiä myös paikalliseen hiippakuntaan ja metropoliittaan, vaikka ei varsinaisesti kirkon johdon alaisuudessa toimikaan.  Vaikka tiedekunnan ensisijaisena tarkoituksena ei ole pappien kouluttaminen, ovat jotkut sieltä valmistuneet ottaneet pappisvihkimyksen ja antautuneet kirkon palvelukseen.  Myös jotkut seurakuntapappeina jo palvelevat ovat kirjoittautuneet yliopiston opiskelijoiksi.

Opetus tiedekunnassa on maksutonta.  Lähes kaikille opiskelijoille myönnetään vuosittainen stipendi, jonka suuruus riippuu opinnoissa menestymisestä.

Keskustelussa kysyin prof. Menshikovilta, mikä hänen mielestään on tämän hetken suurin ongelma venäläisen nuorison ja yleensä Venäjän kansan elämässä.

-Suurin ongelma on elämän mielekkyyden ja tarkoituksen kadottaminen.  Erityisesti nuorison keskuudessa on toivottomuutta ja näköalattomuutta.  Neuvostoyhteiskunnassa tulevaisuutta saattoi suunnitella vakiintuneen kaavan mukaisesti.  Nyt edessä on tuntematon tulevaisuus.  Nuorten on itse löydettävä oma tiensä.

- Marxilainen ideologia, jonka varaan neuvostoyhteiskuntaa rakennettiin, on menettänyt uskottavuutensa.  Sen sijaan on löydettävä uutta sisältöä, tarkoitusta ja suuntaa elämälle.  Kaikki etsivät sitä, jotkut löytävät, jotkut eivät.  Tiedekunnan opiskelijat ovat löytäneet sen kirkosta.  Siksi tiedekunnassa on myönteistä toiveikkuutta, sanoo Vladimir Menshikov luottavaisesti.

Yliopiston sis√§√§nk√§ynnin edustalla on neuvostoajalta per√§isin oleva patsas, johon on kaiverrettu valistusfilosofin iskulause: ‚ÄĚTieto on valtaa.‚Ä̬† Kysyin konferenssiin osallistuneelta apologetiikan professorilta Vladimir Katasonovilta, onko todella n√§in my√∂s teologian n√§k√∂kulmasta.

-Ei n√§in voi sanoa.¬† Iskulause pit√§isi muuttaa muotoon ‚ÄĚViisaus on valtaa‚ÄĚ.

Isä Veikko Purmonen


 

Last Updated on Saturday, 09 October 2010 13:51