Kasvava seurakunta

Helsingin ortodoksinen seurakunta on ylivoimaisesti suurin kirkkokuntamme seurakunnista.  Sen jäsenmäärä on vuoden 2008 tilaston mukaan noin 19.500.  Tämä merkitsee sitä, että seurakuntaamme kuuluu lähes kolmasosa kirkkokuntamme väestöstä ja noin kaksi kolmasosa Helsingin hiippakunnan jäsenistä.  Vertailun vuoksi voidaan mainita, että jäseniä on noin kolme kertaa enemmän kuin koko Oulun hiippakunnassa.

Seurakuntamme jäsenmäärä on kasvanut varsin voimakkaasti viimeisten 20 vuoden kuluessa.  Kun vuonna 1988 tulin kirkkoherran virkaan, jäseniä seurakunnassa oli noin 13.500.  Kuluneiden 18 vuoden aikana jäsenistö on siis kasvanut noin 6000 hengellä eli keskimäärin 300 hengellä vuodessa.

Tämä kasvu on osaltaan vaikuttanut siihen, että myös seurakunnallinen toiminta on lisääntynyt ja laajentunut alueellisesti.  Uusia toimintakeskuksia on perustettu Vantaalle, Espooseen ja Itä-Helsinkiin ja kirkkoja tai rukoushuoneita rakennettu Porvooseen, Tikkurilaan, Tapiolaan, Klaukkalaan ja Lohjalle.  Myös uusia virkoja tai toimia hengellistä työtä varten on perustettu.

Jäsenmäärän kasvuun on vaikuttanut erityisesti kirkkoon liittyneiden huomattava määrä ja maahanmuuttajien hakeutuminen seurakunnan yhteyteen.  Tämä on asettanut uusia vaatimuksia seurakunnalliselle työlle.  Erityisesti kirkkoon liittyvien ohjaukseen on pitänyt kiinnittää kasvavaa huomiota.  Vaikka seurakuntamme ei harjoitakaan proselytismiä eli muihin kirkkoihin kuuluvien kristittyjen käännyttämistä, kirkkojemme ovet on pidettävä avoinna kaikille ja liittyjien hengellisestä ohjaamisesta on oikealla tavalla huolehdittava.

Seurakunnastamme on viime vuosikymmenen kuluessa muodostunut kasvavassa määrin monikansallinen, monikielinen ja monikulttuurinen yhteisö.  Jäseniä on yli 40 eri kansallisuudesta.  Tämä asettaa seurakunnan maahanmuuttajatyölle lisääntyviä vaatimuksia ja haasteita.  Eri puolilta maailmaa tulevien seurakuntalaisten keskuudessa tehtävää kotouttamistyötä on entisestään vahvistettava.

Erityisen tärkeää on venäjänkielisten maahanmuuttajien keskuudessa tehtävä työ.  Tällä alueella on varsin paljon tehtykin: on perustettu venäjänkielisen papin ja seurakuntatyöntekijän toimet, lisätty slaavinkielisiä jumalanpalveluksia ja venäjänkielistä valistustyötä, palkattu useita venäjänkielisiä uskonnonopettajia ja kerhojen ohjaajia, julkaistu venäjänkielistä tiedotuslehteä, kustannettu venäjänkielisiä radio-ohjelmia ja järjestetty erilaisia venäjänkielisiä seurakunnallisia tapahtumia.

Mielestäni paljon enemmän vielä kuitenkin voitaisiin ja tulisi tehdä.  Suomessa on tilastojen mukaan noin 40.000 venäjää äidinkielenään puhuvaa, heistä noin 25.000 vielä Venäjän kansalaisia.  Suurimmalla osalla heistä on jonkinlainen ortodoksinen tausta.  Seurakuntamme tulisi omalta osaltaan tehdä kaikki mahdollinen näiden ihmisten ohjaamiseksi ortodoksisen kirkon yhteyteen ja heidän hengellisistä tarpeistaan tulisi huolehtia.

isä Veikko Purmonen

Seurakuntamme merkkivuosi

Kuluvana vuonna seurakuntamme viettää merkittävää juhlavuotta.  Helsingin ensimmäisen ortodoksisen pyhäkön, Pyhän Kolminaisuuden kirkon valmistumisesta ja vihkimisestä tulee kuluneeksi 180 vuotta.  Perinteisesti tätä vanhimman kirkkomme valmistumisajankohtaa on pidetty seurakuntamme perustamisvuotena.

Juhlavuosi käynnistyi pääsiäisviikolla katedraalissa pidetyssä kirkonkello- ja kuorokonsertissa, jossa mm. pietarilaiset kellonsoittajamestarit esittivät perinteisiä juhlasoittoja ja maailman kantaesityksenä kuultiin Ivan Moodyn säveltämiä Uspenskin katedraalin temppelijuhlan veisuja.  Juhlakonsertti välitti viestejä menneisyydestä ja vahvisti uskoa tulevaisuuteen.

Suomen liityttyä autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikunnan yhteyteen pääkaupunkiin muutti runsaasti ortodoksista uskoa tunnustavia virkamiehiä, sotilaita ja kauppiaita.    Alkuvaiheessa seurakuntaan kuului noin 600 jäsentä.  Heitä varten päätettiin rakentaa oma kirkko, jonka suunnittelijaksi kutsuttiin arkkitehti Carl Ludvig Engel.  Pyhälle Kolminaisuudelle omistetun kirkon juhlallisen vihkimisen suoritti silloinen Tallinnan piispa Nikanor 14. elokuuta.

On luonnollista, että juhlavuotta viettäessämme muistamme kunnioituksella ja kiitollisuudella seurakuntamme perustajia ja heidän jälkeensä eläneitä sukupolvia, jotka ovat arvokkaan panoksen seurakunnan hyväksi antaneet.  Erityisesti muistamme papistoa ja muita hengellisen työn tekijöitä, vastuunkantajia, lahjoittajia ja kirkonrakentajia ja -kaunistajia.  Heidän uskonsa ja rakkautensa on kestänyt vaikeinakin aikoina.  Tämän päivän vastuunkantajille he ovat innoittavia ja rohkaisevia esikuvia. 

Juhlaa viettäessämme ennen kaikkea kannamme kiitosta Jumalalle siitä, että Hän on siunannut tehtyä työtä.  Seurakunta on kasvanut ja toiminta laajentunut.  Erityisesti kaksi viimeistä vuosikymmentä ovat olleet voimakkaan hengellisen kasvun ja rakentamisen vuosikymmeniä.  Apostoli Paavalin tavoin on kuitenkin hyvä muistaa, että ”istuttaja ei ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, Hän suo kasvun” (1.Kor.3:7).

Seurakuntamme juhlavuosi huomioidaan kuluvan vuoden aikana monin eri tavoin.  Uspenskin kryptakappelissa järjestetään seurakunnan vaiheita ja nykypäivää esittelevä näyttely, joka avataan kesän alkupuolella.  Juhlavuosi muistetaan erityisesti Pyhän Kolminaisuuden kirkon temppelijuhlassa, jota helluntaina vietetään.  Tuon juhlan sanomaan sisältyy syvällistä opetusta seurakunnan perustehtävää ja yleensä kirkon elämää ajatellen.  Perinteisen käsityksen mukaan helluntai on kirkon syntymäpäivä.  Pyhän Hengen vuodattamisesta alkoi kristillisen lähetystehtävän toteuttaminen, evankeliumin julistaminen aina maan ääriin asti.  Tätä tehtävää myös seurakuntamme on omalta osaltaan kutsuttu toteuttamaan.

Voimme vain rukoilla, että Pyhä Henki vaikuttaisi keskuudessamme, johdattaisi meitä tuntemaan totuuden ja yhdistäisi eri tavoin ajattelevia ja erilaisia kansallisia ja kulttuurisia perinteitä edustavat ihmiset aidoksi kristilliseksi yhteisöksi, jossa Pyhän Kolminaisuuden kuvan mukainen ykseys -ykseys erilaisuudessa - voisi syvällä tavalla toteutua.

isä Veikko Purmonen

Seurakuntamme menestystarina

Kirkkokuntamme ylivoimaisesti suurimpana seurakuntana Helsingin ortodoksinen seurakunta on kirkkomme tulevaisuuden kannalta avainasemassa.  Sillä on sellaisia henkisiä ja aineellisia voimavaroja, jollaisia ei ole missään muussa kirkkomme seurakunnassa.  Eikä mitään vastaavaa löydy kovin läheltä maamme rajojen ulkopuoleltakaan.

Erityisesti pari viimeistä vuosikymmentä ovat olleet voimakkaan kasvun ja samalla hengellisen ja aineellisen rakentamisen vuosikymmeniä.  Vuodesta 1988 jäsenmäärä on kasvanut vuosittain noin 300 hengellä ja on tällä hetkellä yli 19.500. Siten lähes kolmannes kirkkomme jäsenistöstä kuuluu seurakuntaamme. 

Väestömäärän kasvaessa jumalanpalvelukset ja muut seurakunnalliset toiminnat ovat merkittävästi lisääntyneet.  Useita toimintakeskuksia on perustettu ja uusia kirkkoja ja rukoushuoneita on rakennettu.  Samalla on palkattu uusia työntekijöitä sekä hengelliseen työhön että hallinnon tehtäviin.  Erityisesti venäjänkielisen maahanmuuttajatyön resursseja on vahvistettu.  Hallinnon alueelle on hiljattain perustettu kiinteistöpäällikön ja hallintopäällikön toimet.

Kuluneiden vajaan 20 vuoden aikana seurakunnassamme on toteutettu hyvin mittava rakennusohjelma.  Uusia kirkkoja on rakennettu Porvooseen, Klaukkalaan, Tikkurilaan, Tapiolaan ja Lohjalle.  Näiden kirkkojen rakentaminen on ratkaisevalla tavalla laajentanut ja rikastuttanut seurakunnan hengellistä työtä. 

Useissa kirkoissa ja muissa kiinteistöissä on lisäksi suoritettu huomattavia määrärahoja vaatineita saneeraustöitä.  Muun muassa Uspenskin katedraalin ylätasanteelle on rakennettu ajoluiska, pihan asfaltti on kunnostettu, rakennettu kryptakappelin varauloskäynti, uusittu ilmastointi sekä kunnostettu ja kullattu kupoleja.  Myös pappilatalossa ja sen kotikirkossa yhtä hyvin kuin Pyhän Kolminaisuuden kirkossakin on suoritettu isoja kunnostustöitä. Kaikkein mittavimmat ja eniten kustannuksia aiheuttaneet saneeraukset on toteutettu seurakunnan kiinteistöissä Unioninkatu 39 ja Mannerheimintie 8 liiketalossa.  Merkittävin uudisrakennus kirkkojen ohella on ollut kuluvana vuonna valmistunut Kaunisniemen leirialueen ruokala- ja juhlasalirakennus asuintiloineen.

Kaikkien näiden hankkeiden toteuttaminen on merkinnyt yhteensä lähes 17 miljoonan euron eli noin sadan miljoonan markan investointeja.  Osa niistä on osunut lamavuosille, jolloin monissa muissa yhteisöissä ja kirkoissa on jouduttu pidättäytymään rakennushankkeista ja jopa vähentämään henkilökuntaa.  Oman seurakuntamme saavutuksia voidaan pitää menestystarinana, joka osoittaa, että hallintoa ja taloutta on hoidettu taitavasti.  Se on vaatinut tiukkaa budjettilinjaa ja vastuuhenkilöiltä suunnattomasti työtä ja ponnisteluja.

Seurakuntamme vakaa taloudellinen tila on tärkeä koko kirkkokuntamme kannalta.  Seurakunta ei  muiden seurakuntien tavoin saa tukea kirkkomme keskushallinnolta, vaan sen sijaan maksaa  veroina kirkkokunnan keskusrahastoon vuosittain yli 900.000 euroa.  Se muodostaa yli 40 prosenttia kirkkomme keskusrahaston seurakunnilta keräämistä tuloista.

Kirkon vahva hallinto ja talous eivät ole itsetarkoitus, vaan ne aina palvelevat kirkon hengellistä työtä.  Sen tulee olla perimmäinen päämäärä myös omassa seurakunnassamme.

isä Veikko Purmonen

Maahanmuuttajien seurakunta

Viime vuonna 180 vuotta täyttänyt Helsingin ortodoksinen seurakunta on jo syntyessään ollut nimenomaan maahanmuuttajien seurakunta.  Sen ensimmäiset jäsenet ovat olleet venäläisiä emigrantteja: valtion virkamiehiä, kauppiaita ja sotilashenkilöitä perheineen.

Autonomian aikana ja erityisesti Venäjän vallankumouksen jälkeen Suomeen tuli runsaasti uusia maahanmuuttajia, jotka itse ja varsinkin heidän jälkeläisensä integroituivat suomalaiseen yhteiskuntaan.  Vähitellen seurakuntaan alkoi liittyä myös suomalaista väestöä.  Ensimmäiset suomenkieliset palvelukset toimitettiin kuitenkin vasta 1920-luvulla.  Talvi- ja jatkosodan aiheuttaman siirtolaisuuden ansiosta suomenkielinen väestö oli lukumäärältään jo yhtä suuri kuin venäläinen jäsenistö.

Viime vuosikymmenien kuluessa sekä Venäjältä että muualta maailmasta Suomeen on muuttanut ja seurakuntaan liittynyt kasvava määrä maahanmuuttajia.  Ortodoksisen taustan omaavia tulijoita on saapunut erityisen runsaasti Venäjältä.  Vuoden 2008 tilaston mukaan venäjää äidinkielenään puhuvia jäseniä seurakunnassamme on yli 2000 eli noin kymmenen prosenttia jäsenistöstä.  On luonnollista, että jumalanpalveluksia toimitetaan säännöllisesti sekä suomen että slaavin kielellä.  Ruotsinkielistä jäsenistöä on noin 600 henkeä.  Heitä varten palveluksia toimitetaan kerran kuukaudessa ruotsin kielellä.

Maahanmuuton seurauksena seurakunnastamme on tullut selkeästi monikansallinen, monikielinen ja monikulttuurinen yhteisö. Venäjän ohella ortodoksisen taustan omaavia maahanmuuttajia on tullut varsin runsaasti myös mm. Kreikasta, Serbiasta, Romaniasta, Virosta, Etiopiasta, Bulgariasta ja Ukrainasta.  Kaiken kaikkiaan jäsenistössä on yli 40 eri kansallisuuden edustajia.  Niinpä myös jumalanpalveluksia varsin säännöllisesti toimitetaan mm. romanian, englannin, kreikan, viron ja amharin kielellä.

Tämä kehitys on johtanut siihen, että maahanmuuttajien keskuudessa tehtävä työ on tullut tärkeäksi osaksi seurakuntatyötä.  Erityisesti venäjänkielisen työn tarve ja tärkeys on korostunut.  Niinpä seurakuntaan on palkattu useita tähän työhön omistautuneita työntekijöitä ja uuden venäjänkielisen papin toimen perustamista suunnitellaan. 

Valitettavasti maahanmuuttajien tarpeisiin ja toiveisiin seurakunnassa ei ole aina suhtauduttu myötämielisesti.  Ajoittain on ollut havaittavissa ennakkoluuloja ja syrjivää suhtautumista muualta tulleisiin.  On tietysti oikeutettua odottaa, että vähitellen kaikki pyrkivät integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.  Mutta jokaisella tulee olla oikeus myös oman kielen, kulttuurin ja kirkollisten perinteiden vaalimiseen.

Samalla kun pyrimme huolehtimaan maahanmuuttajien kotouttamisesta, myös kantaväestön on ”kotouduttava” uuteen tilanteeseen, hyväksyttävä se, että seurakunta on monikansallinen ja monikulttuurinen.  Ortodoksinen usko ei ole sen enempää suomalaisten, karjalaisten kuin kreikkalaisten tai venäläistenkään omaisuutta, vaan se kuuluu kaikille kansoille.  Tähän asti me olemme tässä maahanmuuttajien seurakunnassa pystyneet säilyttämään kansalliset rajat ylittävän ykseyden.  Siihen meidän tulee kyetä tulevaisuudessakin.

isä Veikko Purmonen